.


TAKKUTUKAN URBAANILEGENDA
"HAURU"

Rotu: Mudi, musta
Sukupuoli: Uros
Syntynyt: 06.08.2008
Koko: 51cm, +20kg
Kasvattaja: Sanna Laine-Evans, Sammatti

-~ Haurusta ~-

Hauru on ensimmäinen koirani jonka olen valinnut ihan itse. Halusin koulutuskelpoisen, terveen, aktiivisen ja monipuolisen harrastuskoiran jolla kuitenkin olisi omaakin tahtoa. Välillä minulla on vähän ristiriitaisia tunteita Haurua kohtaan ja todennäköisesti Hauru jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi mudikseni mutta on vaikea sanoa johtuuko se siitä että pelkään saavani toisen ihan samanlaisen vaiko että pelkään ettei se ole mahdollista. Riippuu kai päivästä ja tunnista :D Mutta loppupeleissä Hauru on kuitenkin täyttänyt kaikki sille asettamani toiveet enemmän kuin hyvin.

Hauru on luonteeltaan hyvin itsenäinen, älykäs ja (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) hyvin epäsosiaalinen mutta pienellä vaivalla on mahdollista päästä sen hyvien tyyppien kirjoihin. Hauru tykkää oppia uutta ja yhdistelee osaamiaan asioita taitavasti omien päämääriensä saavuttamiseksi sekä pätevästi kouluttaa ihmisiä ja koiria tekemään asiat sen haluamalla tavalla. Haurun ruuti on kuivaa ja sytytyslanka olematon joten räjähtelyä ei voi välttää mutta on se useimmiten kuitenkin kiltti poika vaikkei sen kanssa kovin helpolla ikinä pääsekään.

Jos Hauru saisi valita, harrastaisimme metsästystä. Haurulla on aika hyvät luontaiset taipumukset tähän puuhaan ja pienellä vaivalla siitä olisi saanut toimivan kaverin ainakin lintumetsälle. Valitettavasti en ole kiinnostunut hankkimaan aselupaa joten alunperin Haurun päälajiksi valikoitui toko. Mutta se taas ei Haurua niin kauheasti kiinnosta joten nykyään keskitytään kompromissina lähinnä jäljestämään ja temppuilemaan vaikkei Hauru tokostakaan ihan vapaaksi ole päässyt. Hauru osaa lukemattomia temppuja joista vain murto-osa on esitelty blogissa. Hau on tosielämän palveluskoira joka siivoaa, hakee juomat jääkaapista ja emännän poissa ollessa pitää tietokonetuolin lämpimänä ;)

Hauru on muuten perusterve mutta sillä on alapurenta ja se on kastroitu yliseksuaalisuuden vuoksi.



-~ Nimestä ~-

Haurun nimi tulee Diana Wynne-Jonesin Liikkuva Linna kirjasta tehdystä animaatiosta Hauru no Ugoku Shiro. Hauru (kirjoissa Howl) on mahtava velho jolla on pelottava maine mutta hän osoittautuukin itsekkääksi, vastuuta pakoilevaksi nuoreksi mieheksi. Haurun "harrastus" on saada kauniit naiset rakastumaan häneen ja sitten jättää heidät. Ei olisi pitänyt nimetä (ainakaan mudia) Hau Haukkuseksi.